Familonin kevät 2019 – Luomulaatua & uutta teknologiaa!

Familon Home -kodintekstiilimalliston kevät antaa lupauksen kesästä ja valosta luonnollisessa värimaailmassa. Uusissa pussilakanoissa tuttua ovat puuvilla- ja pellavamateriaali. Rapea perkaalipuuvilla säilyy mallistossa jatkavien tuotteiden kangasmateriaalina ja pyyhevalikoima kasvaa mm. uusilla hamam-pyyhkeillä. Rakastetun Princess-kulttisarjan tyynyt ja peitteet sekä Hiphop -malliston lastenpeitot ja -tyynyt uudistuvat luomulaatuisiksi. Familon-mallisto kasvaa täysin uudenlaisilla tuotteilla, joista litistymätön Feel Aerelle -tyyny on tuotekehityksen odotettu, upea innovaatio.

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Litistymätön Familon Feel Aerelle -tyyny on ainoa laatuaan Suomessa

Familon on esitellyt kuluttajille uusia innovatiivisia nukkumisen tapoja aina 1960-luvulta saakka. Mukavat ja tekniset tyynyt ovat aina kuuluneet tiiviisti Familonin tarinaan. Uusin ylpeydenaihe on Feel Aerelle -tyyny, joka tekee sen mihin tyyny ei ole tähän mennessä pystynyt – säilyttää muotonsa ja palautuu käytön ja pesujen jälkeen muotoonsa kuin uusi.

Puolikorkeassa Aerelle-tyynyssä yhdistyvät kaksi asiaa; tunnultaan erittäin miellyttävä ja pehmeä tyyny mukautuu erinomaisesti pään ja niskan muotoon, ja sen hieno ja ohut Aerelle® Soft Flex high-tech-täytekuitu palautuu muotoonsa ennennäkemättömän hyvin. Tyyny säilyy ihanan kimmoisana monienkin pesujen jälkeen.

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Familonin luomulaatuiset peitot ja tyynyt aikuiselle, lapselle ja vauvalle

Familonin tuotteet valmistetaan parhaista materiaaleista vastuullisesti ja ympäristöä kunnioittaen. Kierrätys ja ylijäämän minimointi huomioidaan koko tuotantoprosessissa: esimerkiksi kaikki leikkausjätteet silputaan ja pyritään käyttämään uudelleen tuotannossa. Familonin käyttämistä kuiduista noin 60 % on kierrätettyä. Vuonna 2019 Familon suuntaa toimintatapojaan entistäkin vahvemmin luontoystävällisten materiaalien käyttöön. Tyynyt ja peitteet rakastetusta Princess-kulttisarjasta sekä vauvan ja lapsen Hiphop-sarjasta uudistuvat päälliskankaan osalta luomulaatuisiksi.

Kankaan valmistuksessa ei käytetä missään vaiheessa kemikaaleja: ei puuvillan kasvatuksessa, eikä korjuun jälkeen. Familonin luomupuuvilla on GOTS-sertifioitua (Global Organic Textile Standard) ja 100 % jäljitettävissä. GOTS-standardi varmistaa tekstiilien ekologisen statuksen ja sosiaaliset vaatimukset, jotka kattavat koko tuotantoketjun.

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Princess Organic – Raikas klassikkosarja nyt entistä parempi valinta

Uudistuneeseen Princess Organic -sarjaan kuuluu tutut tuotteet; kaksi tyynyä ja kolme peitettä. Luontoystävällisyys on huomioitu myös Princess Organic -tyynyjen ja -peitteiden Cirrus™-täytteessä: sen valmistukseen kuluu normaalia vähemmän energiaa, koska Cirrus™-polyesteriontelokuitu valmistetaan kierrätetyistä PET-pulloista prosessoidusta uusioraaka-aineesta.

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Korkealaatuisen Hiphop-lastensarjan turvalliset ja ympäristöystävälliset tyynyt ja peitot tarjoavat makeimmat unet perheen pienimmille. Hiphop-tuotteet ovat helppohoitoisia ja ne sopivat myös herkimmille, Hyvin nukkunut lapsi on onnellinen lapsi.

Ympäristöystävällisesti valmistetun Hiphop Organic -lastentyynyn täytteenä on pehmeää ja hyvin muotoutuvaa Comforel® Eco -pallokuitua.

Ylellisen pehmeä ja mukavan lämmin Hiphop Organic -vauvanpeite ja -lastenpeite tarjoavat turvalliset unet perheen pienimmille. Täytteenä on kuohkeaa ja ilmavaa Hollofil® Eco -ontelokuitua, jonka ilmakanavat jakavat lämmön tasaisesti koko peitolle.

Familon uutuusmallisto 2019 luomulaatua uniergonomia

Tutustu Familonin kestävän kehityksen uutuusmallistoon ja joulun laatulahjoihin täällä → familon.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *