Meri on valintojemme peili – Iittalan lasiväri 2019 on merensininen

Sisältää mainontaa

Iittala valitsee vuosittain salaisesta lasiväriarkistostaan värin, jonka lasin ammattilaiset Iittalan tehtaalla herättävät henkiin. Vuoden 2019 lasiväri on merensinen. Väri on saanut inspiraationsa pohjoisesta, missä meri on alati muuttuva peili neljälle vuodenajalle. Vuonna 2019 Iittala tekee yhteistyötä WWF:n kanssa, ja vuoden aikana jokaisen Suomessa myydyn merensinisen esineen myyntihinnasta lahjoitetaan 2,5 % Arktisen alueen suojeluun.

IIttala merensininen trendiväri 2019

Iittalan lasivärikirjasto on tuhansia värireseptejä sisältävä aarrearkku, josta valitaan vuosittain ajankohtainen väri, jonka Iittalan lasitehtaan kemistit ja puhaltajamestarit herättävät henkiin. Vuoden 2019 lasiväri on merensinen.

Inspiraationsa vuosiväri on saanut pohjoisen meristä: kastautumisesta kylmään veteen, jatkuvasti liikkeessä olevien aaltojen rauhoittavasta rytmistä ja saariston lempeistä kesäilloista.

Merensininen on tyynnyttävä väri. Ihmiset hakeutuvat meren äärelle kaivatessaan taukoa ja sen läsnäolo tuo harmoniaa hektiseen arkeen. Meri luo ja ylläpitää elämää, ja meristä huolehtiminen on tulevista sukupolvista huolehtimista.

IIttala merensininen trendiväri 2019

Arktisen alueen suojelua yhdessä WWF:n kanssa

Arktinen alue on ainutlaatuinen paikka, jossa ihmisen kädenjälki ei näy vielä selvästi. Alueen luonto on monimuotoista ja vaihtelevaa: se koostuu vuorista, merijäästä, tuulen pieksemistä tundrista ja suurista, täysin veden peittämistä alueista.

Arktisella alueella asuu yli neljä miljoonaa ihmistä, ja alueen valtaviin vedenalaisiin ja maanpäällisiin ekosysteemeihin kuuluu lukuisia harvinaisia lajeja. Alueen luonto on kuitenkin uhattuna ja huolestuttavan muutoksen kourissa. Lämpötilat kohoavat arktisella alueella kaksi kertaa nopeammin kuin maapallolla keskimäärin, ja huomattava osa arktisen alueen ympärivuotisesta jääpeitteestä on jo hävinnyt. Lämpenemisellä on negatiivisia vaikutuksia paitsi arktisen alueen myös koko maapallon ekosysteemeihin ja elämään.

Vuonna 2019 Iittala lahjoittaa 2,5 % kaikkien merensinisten esineiden myynnistä WWF:lle. Lahjoituksella Iittala tukee yhdessä WWF:n kanssa Arktista neuvostoa, jonka tavoitteena on edistää kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua arktisella alueella.

IIttala merensininen trendiväri 2019

Iittalan lasitehtaan väriosaaminen poikkeuksellista

Iittalan lasitehtaan lasivärien ja pigmenttien tuntemus on poikkeuksellista maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna. Laajan värivalikoiman kehittäminen läpikuultavista sävyistä vahvoihin ja valoa läpäisemättömiin väreihin vaatii materiaalin syvää ymmärtämistä ja lukemattomia kokeiluja.

Iittalan lasimassa on kuplatonta, virheetöntä ja lyijytöntä, ja ominaisuuksiltaan se vastaa kristallia, mikä mahdollistaa laajan värivalikoiman. Iittalan värillisessä lasissa väri ei ole vain esineen pinnalla vaan lasimassassa.

Tarvitaan kemian tuntemusta, erityisosaamista ja vuosikymmenien kokemusta, jotta haluttu väri saadaan toistettua esineessä elävänä ja kirkkaana, sillä värin toteutumiseen valmiissa esineessä vaikuttavat myös lasin kuumentaminen, puhaltaminen, muotoileminen ja jäähdyttäminen.

IIttala merensininen trendiväri 2019

Lasin käsittely vaatii erittäin kuumia lämpötiloja ja pelkästään ainesosien sekoittuminen ja sulaminen kestävät 24 tuntia. Kun lasi otetaan pois 1450-asteisesta uunista, se jähmettyy nopeasti lämpötilan laskiessa. Lasimassan ja värin pitää kestää myös tarkasti kontrolloitu jäähdytys, joka vie jopa 30 tuntia esineen koosta riippuen. Pitkän ja tarkan prosessin lopputuloksena syntyy optisesti virheetöntä ja laadukasta lasia.

Merensininen kokoelma sisältää 20 esinettä Kastehelmi-, Aino Aalto-, Kartio-, Aalto-, Kaasa-, Kivi-, Valkea- ja Raami-sarjoista. Merensininen sävy on aiemmin ollut käytössä seuraavissa sarjoissa: Aalto, Valkea, Kastehelmi, Kivi ja Kartio. Toimitukset kauppoihin alkavat tammikuussa 2019! Tutustu mallistoon ja muihin uutuuksiin täällä → iittala.com/uutuudet

Lähde: Fiskars Group / Iittala

Mainos alkaa

Mainos päättyy


 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *