Katso roskiasi uusin silmin

Sisältää mainontaa

Roskalaatikoihin päätyy liian usein materiaalia ja tavaroita, joista pystyisi tekemään jotain kaunista ja käytännöllistä. Mainioista kierrätysideoistaan tunnetut Arja Aalto-Viittalan ja Anu Lahden uusi vinkkiopas Roskasta käyttöesineeksi tarjoaa kymmenittäin uusia inspiroivia ideoita ja ohjeita miten siirtyä kertakäyttökulttuurista innovatiiviseen uusiokäyttöön.

Roskasta käyttöesineeksi kirja Minervakustannus

Kierrätysmateriaalia on ympärillämme loputtomasti. Kynnys ideoiden kokeiluun ja kädentaitojen kehittämiseen on matala, kun materiaaleihin ei tarvitse sijoittaa rahaa. Kirjassa pääsevät uusiokäyttöön mm. muovipullot ja niiden korkit, maitopurkit, vanhat kengät ja kirjat, tekstiilit, erilaiset pahvipakkaukset sekä monet muut materiaalit.

Kirjan ohjeilla roskasta syntyy laukkuja, valaisimia, säilytysrasioita, ripustimia, silmälasikoteloita ja muita käyttöesineitä. Selkeiden työvaihekuvien avulla on jokaisen helppo onnistua, eikä aikaisempaa tuunailutaitoa tarvita.

Casablogit

Arja Aalto-Viittala suunnittelee, valmistaa ja myy persoonallisia koruja, asusteita ja jouhitöitä. Aivan erityisesti hän on kiinnostunut kehittämään hukka- ja ylijäämämateriaaleista uusia tuotteita. Hänen korutyöohjeitaan on julkaistu useissa ulkomaisissa korualan julkaisuissa. Aalto-Viittala oli mukana tekemässä Tölkkidesign 2 -kirjaa ja hän on myös pitänyt pienryhmäkursseja mm. lusikkakorujen, ketjutöiden ja nipsutöiden valmistuksesta.

Anu Lahti tunnetaan erityisesti hänen suunnittelemistaan koruista ja klipsulaukuista. Lahti oli mukana suosittujen Tölkkidesign 1 ja 2 kirjojen tekijäryhmässä ja hän on myös pitänyt koru- ja klipsuaiheisia kursseja. Yhdessä Arja Aalto-Viittala ja Anu Lahti ovat aiemmin tehneet kirjat Lusikasta luotua sekä Hopeaketjut ja -käädyt.

Uutuuskirja Roskasta käyttöesineeksi ilmestyy myyntiin viikolla 8/2019, lue lisää täältä → minervakustannus.fi

Lähde ja kuva: Minervakustannus

Mainos alkaa

Mainos päättyy


 

Rakkautta ensi silmäyksellä

Sisältää mainontaa

Valmistaudu ihastumaan Desenion rakkausaiheisiin julisteisiin ystävänpäivän merkeissä! Inspiroidu herkästä designista, jonka avulla lisäät ripauksen romantiikkaa ja persoonallista otetta kotisi sisustukseen!

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Desenio printtitaulut Rakkaus ystävänpäivä

Olipa sinulla etsinnässä sitten romanttinen duo, kukkiva kombo tai täydellinen yksivärinen pari, Desenion laajasta valikoimasta löydät takuulla etsimäsi. Osta täydelliset julisteparit kategoriasta ”Perfect Pair” ja löydä oma mielitiettysi! Tutustu Desenion valikoimaan ja uutuusprintteihin täällä → desenio.fi

Lähde ja kuvat: Desenio

Mainos alkaa

Mainos päättyy


 

Durat x Vieser – Uusia ja kestäviä näkymiä kylpyhuoneisiin

Sisältää mainontaa

Designtuotevalmistajat Durat ja Vieser esittelivät Stockholm Furniture Fairin osastollaan kylpyhuoneen uusia, kestävää kehitystä tukevia, ylellisiä materiaaleja ja modernia lattiakaivodesignia. Durat x Vieser -osastolta löytyi vinkkejä persoonallisiin kylpuhuoneratkaisuihin, jotka kestävät pitkälle tulevaisuuteen.

Durat X Vieser uutuusmallisto 2019

Osaston tavoitteena on vapautua totutusta ja avata ihmisten silmät näkemään kylpyhuone uudella tavalla. Vieser ja Durat tarjoavat mahdollisuuden rakentaa taiteellisesti ja teknisesti korkeatasoisia kylpyhuoneita, jotka ovat samaan aikaan sekä persoonallisia että pohjoismaisten rakennusvaatimusten mukaisia”, osaston ilmeen luonut suunnittelija Linda Bergroth kertoo.

Värikylläisen osaston vetonauloja olivat Duratin keväällä lanseerattu luonnon väripigmenttejä sisältävä DURAT Palace -komposiittimateriaalimallisto ja Vieserin näyttävät, uudet lattiakaivot. Kaivojen linjakkkaat kannet on valmistettu Duratista.

Durat X Vieser uutuusmallisto 2019

Säihkettä sisustukseen

Durat Palace syntyi, kun kansainvälisen suunnittelutoimisto MOST Collectiven suunnittelijat Kaori Pi ja Geert Decock löysivät kierrätysateriaalista valmistettavan suomalaisen Durat-komposiittimateriaalin. Ekologinen tuote innosti suunnittelijaparin luomaan skandinaavisen pelkistettyyn Durat-konseptiin uuden värimalliston.

Durat Palacen ydin ovat luonnon väripigmenteistä valmistetut, himmeästi säihkyvät väripilkut. MOSTin lähtökohtana on edesauttaa kestävää, ympäristöä säästävää suunnittelua, jonka muotoilu kestää ajanhammasta”, Kaori ja Geert kertovat.

Kosteutta ja kulutusta sietävät Durat-tuotteet soveltuvat erinomaisesti kaikenlaisten kylpyhuonekalusteiden ja seinäpintojen materiaaliksi. Durat on puusepäntyökaluilla helposti työstettävä materiaali, josta voidaan tehdä määrämittaisia kalusteita suunnittelijoiden toiveiden mukaan.

Durat X Vieser uutuusmallisto 2019

Lattiakaivon kannet osaksi sisustusta

Vieserin näyttävät ja sisustusta hienosti täydentävät uudet Vieser Dot -, Vieser Square – ja Vieser Line -lattiakaivomallistot ovat syntyneet Aivan – Nordic design and innovation agencyn Saku Sysiön suunnittelupöydällä.

Halusin lähteä muuttamaan ajattelua ja luoda lattiakaivon kannet, jotka inspiroivat ja uudistavat tapaa suunnitella, käyttää ja päivittää kylpyhuonetta. Ulkonäon lisäksi minulle on tärkeää muotoilu, joka tuntuu hyvältä jalan alla. Vieserin ensiluokkainen tekniikka antoi vahvan perustan muotoilulle”, Saku kertoo lähtökohdistaan.

Vieser on tehnyt työtä luotettavien lattiakaivojen hyväksi jo 40 vuotta. Vahvan osaamisen ja kokemuksen ansiota Vieserin lattiakaivot ovatkin ehdottomasti markkinoiden turvallisimpia, käteviä asentaa ja helppoja puhdistaa.

Durat X Vieser uutuusmallisto 2019

Durat – kestävän kehityksen edelläkävijä

Durat on komposiittimateriaali, jonka raaka-aineesta noin 30 prosenttia on uusiomuovia. Tuote itsessään on sataprosenttisesti kierrätettävää. Näyttävyytensä ja kestävyytensä ansiosta se soveltuu keittiöihin, kylpyhuoneisiin, ravintoloihin, myymälöihin, laboratorioihin ja laivoihin.

Durat valmistetaan murskaamalla uusiomuovi rakeiksi, joista syntyy tuotteen omaleimainen, elävä, kolmiulotteinen pinta, jonka kosketustuntuma on ylellisen silkkinen ja lämmin. Materiaali valetaan levyiksi ja erilaisiksi ammeiksi ja altaiksi. Duratista on saatavana lähes kolmesataa eri värisävyä ja yhdeksää erilaista kuosia. Materiaali on äärimmäisen kestävää ja se on uudistettavissa kevyesti hiomalla.

Durat on suomalainen innovaatio ja se valmistetaan Suomessa. Duratin toiminnan lähtökohtana on ollut lähes kolmenkymmenen vuoden ajan kierrätyksen ja huippumuotoilun yhdistäminen.

Durat X Vieser uutuusmallisto 2019

Vieser – Simply Smart Living

Vieser on ollut jo 40 vuotta edelläkävijä turvallisten ja fiksujen viemäri- ja kylpyhuoneratkaisujen kehittäjänä. Vieseriläisten tavoittena on tuottaa arkea helpottavia ja sisustajaa insipiroivia tuotteita kylpyhuoneisiin. Vieser tarjoaa innovatiivisia lattiakaivovaihtoehtoja, jotka täyttävät ja useimmiten jopa ylittävät sekä ammattirakentajien että loppukäyttäjien odotukset.

Vieser on osa Serres Group – yritysryhmää, jonka ensimmäinen osa on perustettu jo vuonna 1973.

Lue lisää uuden aikakauden kylpyhuoneista ja tutustu → Durat Palace -mallistoon sekä → Vieserin uutuuksiin!

Lähde ja kuvat: Durat.fi, Vieser.fi

Mainos alkaa

Mainos päättyy