Uutta Iittalalta – Raami-astiasarja

Sisältää mainontaa

Iittala lanseeraa vuoden 2019 alussa Jasper Morrisonin suunnitteleman uuden Raami-astiasarjan. Sarja koostuu keraamisista, lasisista ja puisista osista. Pieteetillä muotoillut osat toimivat täydellisesti yksin tai yhdessä, kuin perheenjäsenet tai joukko ystäviä, joista jokainen tuo kokonaisuuteen oman luonteensa ja merkityksensä. Raami luo välittömän tunnelman päivän jokaiselle aterialle. Yhteistyö aikamme merkittävimpiin muotoilijoihin lukeutuvan Morrisonin kanssa on Iittalalle luonteva askel brändin kansainvälisessä kasvussa ajattoman pohjoismaisen muotoilun ikonina ja edelläkävijänä.

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Yhteisen pöydän ympärillä syntyy tunnelmallisia ja mieleenpainuvia hetkiä. Suunnitellessaan Raami-astiasarjaa Iittalalle Jasper Morrison pohti, mikä merkitys esineillä on tunnelman luomisessa.

Ihmisille on luontaista pyrkiä luomaan viihtyisä ja hyvä tunnelma, sillä tunnelma vaikuttaa olennaisesti elämänlaatuun ja hyvinvointiin”, Morrison sanoo.

Morrisonin mielestä muotoilijan tehtävänä ei ole vain luoda uusia muotoja, vaan havainnoida ympäröivää maailmaa. Iittalan muotoilufilosofiassa puolestaan keskeistä on pohjoismainen elämäntyyli. Iittalan harkittu muotoilu tuottaa hyvinvointia inspiroimalla luovuutta ja eteenpäin katsovia ajatuksia.

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Tämän pohjalta Morrison halusi suunnitella astiasarjan, joka on suunniteltu kestämään päivästä ja vuodesta toiseen, koska sen luomaan välittömään ja kutsuvaan ilmapiiriin kiintyy. Suunnittelutyön tuloksena syntyi Raami.

Raami on astiasarja, joka on suunniteltu huolellisesti pienintä yksityiskohtaa myöten. Se tuntuu tutulta ja kotoisalta, aivan kuin se olisi kulkenut mukana koko elämän. Lähempää tarkasteltuna huomaa esineiden viimeistellyt yksityiskohdat.

Kokoelma on kuin yksi iso perhe. Jokaisella osalla on omat luonteenpiirteensä, mutta ne sopivat täydellisesti yhteen luomaan tunnelman ja raamit päivän jokaiselle aterialle”, Morrison kuvailee.

Sarja koostuu neljästä kokonaisuudesta. Ensimmäisen kokonaisuuden muodostavat juomalasit, karahvi ja kynttilälyhdyt. Esineiden sisäpinnan uurrettu muoto tuo ilmettä ja yllättää tuntumallaan, kun esineen ottaa käteen. Valo taittuu muotojen läpi kauniisti ja luo kiinnostavia varjoja. Iittalan värillisessä lasissa väri on lasimassassa itsessään, minkä ansiosta myös lasin varjo toistaa väriä.

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Viinilasit luovat toisen kokonaisuuden. Lasien maltilliset mittasuhteet tekevät niiden muotoilusta huolettoman ja eleettömän, mutta hienostuneen. Funktionaalinen muoto kutsuu nauttimaan lasillisen viiniä. Kokoelman viinilaseihin kuuluvat puna- ja valkoviinilasit, kuohuviinilasi ja aperitiivilasi.

Kolmannen kokonaisuuden muodostavat keraamiset astiat. Kulhojen ja lautasten kaareva muoto ja pyöristetty reuna luovat lempeät kehykset ruoalle.

Lisäksi, neljäntenä kokonaisuutena, sarjaan kuuluvat tammesta valmistetut tarjoilualustat, joita on saatavilla kolmessa eri koossa. Puiset alustat tuovat lämpöä ja syvyyttä kattaukseen.

Yhdessä nämä neljä ilmettä muodostavat harmonisen ja sopusointuisen kokonaisuuden.

Uskon, että perinteisten astiastojen, joiden kaikissa osissa toistuu sama ilme, aika alkaa olla tietyllä tapaa ohi. Pöydän ympärillä vallitsevalla tunnelmalla on tänä päivänä suurempi merkitys: olen huomannut, että usein hyvin valitut, muo-tokieleltään erilaisetkin osat luovat kat-taukseen rentoutta, joka puolestaan luo kotoisan ja välittömän ilmapiirin. Raamin jokainen osa on merkityksellinen koko-elmalle, mutta ne toimivat täydellisesti myös yksinään. Yhdessä osat toimivat mielenkiintoisella tavalla ja luovat hyvää tunnelmaa”, Morrison kertoo.

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Muotoilija Jasper Morrisonia pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä teollisista muotoilijoista. Tunnettu suunnittelija on tehnyt yhteistyötä Iittalan lisäksi muun muassa Alessin, Flosin, Mujin ja Samsungin kanssa.

Morrison on kiinnostunut hyvin muotoilluista, arkisista käyttöesineistä, jotka palvelevat käyttötarkoitustaan. Usein tällaisten esineiden muotoilija ei ole tiedossa, ja esineet, kuten sakset tai paperiliittimet, saattavat olla kaikessa arkisuudessaan huomaamattomia. Hänen mukaansa anonyymit esineet muistuttavat muotoilijoita siitä, että suunnittelijan tunnettuuden sijaan esineen elinkaaren ratkaisee se, kuinka hyvin muotoilu kestää aikaa.

Iittala Raami astiasarja Jasper Morrison

Jasper Morrisonin ja Iittalan muotoilufilosofiassa on paljon yhteistä: ajaton muotoilu tarkoittaa esteettistä, edistyksellistä ja tarkoin harkittua muotoilua, joka kestää aikaa ja käyttöä. Hyvin muotoiltuja esineitä ei heitetä koskaan pois.

Iittala Raami tulee myyntiin vuoden 2019 alussa! Lisätietoja → iittala.com/raami

Lähde ja kuvat: Fiskars Group / Iittala

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *